maanantai 19. joulukuuta 2011

Kouvola earthquake

Oon kokonaan unohtanut kirjottaa Kouvolaa muutama viikko sitten vavisuttaneesta katastrofista. Täytyy ottaa vahinko takas.

 
Heräsin 1.12. noin kello kahdeksan hirveeseen räjähdystä muistuttaneeseen ääneen ja koko taloa vavisuttaneeseen tärinään. Ajattelin ensin että jossain oikeesti räjähti, mutta olin liian uninen pelästyäkseni asiaa sen enempää. Seuraava ajatus oli, että se oli maanjäristys, onhan niitä välillä Suomessakin. Kun muutamaa tuntia myöhemmin jaksoin oikeesti herätä, selvis Facebookista ja iltapäivälehtien sivuilta, että kyseessä tosiaan oli maanjäristys. En ois oikeesti yhtään ihmetelly jos olisin vaan nähny unta ja kuvitellu kaikki äänet ja tärinät. Mun eka maanjäristys! Nää erittäin sumuiset kuvat on otettu sinä kyseisenä aamuna.


Kaks ja puol viikkoa kulunu eikä toi maisema mun ikkunasta vieläkään näytä sen jouluisemmalta. Muutama pieni lumenjäännöksiä muistuttava kasa siellä täällä ja vähän loskaa kuorrutteena. Että joo, ei oo paljon niitä joulufiiliksiä vielä näkyny! Joululahjojakin on vielä hankkimatta, enkä ees oo keksiny tolle yhdelle ihmiselle vielä mitään. Ainakaan mitään mikä ois oikeesti kiva lahja. Tilasin kyllä eilen itselleni lahjaksi uuden derby-kypärän sen kummemmin ajattelematta tilin saldoa tai mitään, toivottavasti sinne jäi vielä parin lahjan verran eehh... Mut no, enköhän mä jotain keksi. Ja se joulumielikin löytyy varmaan viimeistään sit aatonaattona klo 20 kun pääsen viimein muutaman päivän joululomalle ja suuntaan porukoille Haminaan. Joulukuusi ja kinkkua!!

Ja sit joulujutuista sulavasti seuraavaan aiheeseen. Käytiin eilen seitsämän muun kouvonoidi-derbytytön kanssa kuokkimassa Lahden treeneissä/leveltesteissä. Lopultahan tää meni niin, että siellä testattiin 7 kouvolalaista ja 2 lahtelaista. Mut nyt oon sit viimeinkin suorittanut minimum skillsit yhtä teoriakoetta lukuunottamatta! Jee! Nyt täytyis vaan jaksaa lukea huolella sitä sääntökirjaa, että sais sen tentinkin vielä läpi. Sen jälkeen mulla on lupa pelata! Pelattiin Lahdessa testien jälkeen heti parit jamit. Olin heti ekassa jammeri ja eihän se menny ihan niinku elokuvissa. Mun ekassa pakan ohituksessa kesti jumalattoman kauan, kun yks lahtelainen pitempään pelannut hahmo vaan on niin hiton hyvä, ettei mulla ollu oikein toivookaan päästä sen ohi. Lensinkin siinä ainakin kertaalleen oikein kunnon tömähdyksellä perseelleni/selälleni. Pääsin siitä sit kohta ohi, mut huomasin pakkaa kiinni luistellessani että mun hengitys muuttuu kummalliseksi ja kohta en meinannu saada henkeä enää ollenkaan. En oikein tiiä mitä siinä tapahtu, mutta oli pakko häipyä radalta haukkomaan henkeä. Ihan vammasta! Huilasin hetken mut olin parin jamin päästä mukana taas. Leikki loppu kyllä sit taas aika lyhyeen, kun yks meien tytöistä taklattiin aika lujaa kumoon ja suoraan laitaa päin... Kivaa oli käydä Lahdessa ottamassa turpaan. :D

Nyt mun pitäis varmaan jatkaa tätä muuttohommaa, oon pakannu tasan yhden laatikollisen.........

2 kommenttia:

  1. Mä heräsin kans siihen "räjähdykseen" ja ku säntäsin kattomaan ikkunasta ulos ni siellä oli selkeästi savuakin (eli sumua). :D

    VastaaPoista
  2. Eira: Toi sumu oli ihan älytön!! Ihan tosi outo tunnelma. :D

    VastaaPoista