sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

kipsitönnä


Mulla oli perjantaiaamuna aika kipsinpoistoon. Olin samaan aikaan innoissani ja vähän peloissani. Tietty olin koko neljä viikkoa toivonut pääseväni siitä eroon, mutta en ois silti halunnu kohdata sitä mahdollisesti tosi avutonta pientä rääpälettä, mikä sieltä kipsin alta paljastuisi. Olin kyllä ahkerasti jumppaillut stressipallon kanssa ja muutenkin käyttänyt kättä paljon.

Hoitaja leikkas paketin saksilla auki ranteen puolelta ja homma olikin sitte siinä, sen ois periaatteessa voinut tehdä ihan kuka vaan. Käsi oli vähän kutistunut, mut ei mitenkään huomattavan paljon. Pesin sen, sanoin hoitsulle kiitos ja lähdin kotiin.


Heti lauantaina hyppäsin takas luistimille, mutta vaan valvoakseni meidän uusien luistelijoiden tasotestejä. Eira oli tuonu mulle kassillisen kuplamuovia johon kääriytyä, ettei vaan käy mitään. Nerokasta! 

Ranne tuntuu hyvältä, mihinkään ei satu. Se myös kääntyy jo ihan himppua vaille normaalisti joka suuntaan. Murtumakohdan luutumisesta en tiedä vielä mitään, kun lääkäriaika on vasta torstaina. Haluisin jo niin kovasti treenata kunnolla!

1 kommentti: