sunnuntai 19. helmikuuta 2012

eyes wide shut

Askarreltiinpaskarreltiin tossa parin Marian kanssa itsellemme naamiot taannoisiin opiskelijabileisiin, joiden teemana oli Eyes Wide Shut. Tarkoitus ei ollut järkätä mitään orgioita, vaan lähinnä piiloutua naamioiden taakse. Minähän en todellakaan oo mikään askartelijaihminen, tai ainakaan siis ollenkaan taitava siinä, mutta oli se kyllä kivaa!


Koska Sinooperista saatavat naamiopohjat oli ihan typerän muotosia, päätettiin hoitaa homma alusta asti ihan ite. Eli vähän muovipussia päähän ja sit läiskimään kipsiä kaverin naamalle. Kuvassa Maria hivelee toisen Marian naamaa. Ja sillä toisella Marialla on mustelma kädessä, koska Quadracer on ollut treeneissä väkivaltainen.


Mun naama oli vuorossa viimeisenä, ja kipsi loppui tottakai kesken. HUPS. Riitti sitä koko naamalle, mut kerroksia ei tullut kovin montaa. Noi naamalle jääneet surumieliset silmät saattoivat huvittaa minua hieman.


Vielä enemmän huvitti, kun koitti kaivertaa reikiä niiden silmien kohdalle, ja välillä vähän sovitteli koko komeutta naamalleen. Must tää naamio ois toiminu hienosti ihan tälläsenään! Harmi et olin jo luvannu olla bileissä lipunmyyjänä, ni piti vähän aatella sitä näkemispuoltakin.


Parin tunnin äheltämisen jälkeen saatiin maskit leikattua muotoonsa, ja osa sai jo vähän väriäkin pintaan. Mun naamion hailakan kultainen väri synty ihan vahingossa, kun spreijasin kultamaalia joka meni pakkasessa ihan kuplille, ja pyyhin sit vittuuntuneena maalit pois talouspaperilla. Ohohups, siitähän tulikin ihan hieno. Kuvaan pääs mukaan H&M:stä ostetut naamiot, jotka tekee ihmisistä välittömästi batmaneita ja robineita. Siks ne ei päässy käyttöön.


Seuraavassa kuvassa onki sit jo valmiit maskit, kun ei askartelun tohinassa jaksanu mitään kuvia ottaa. Vasemmalla mustelma-Marian, keskellä mun ja oikeella toisen Marian. Kaikista tuli ihan erilaisia, vaikka meillä oliki paljon samoja matskuja käytössä. Päädyin tekemään omastani tosi yksinkertasen, siinä on vaan valtavasti sulkia. Intiaanipäällikkö Istuva Salla.


Jee! Itse bileisiin teippasin mun sulkaviritelmän ronskisti kakspuoleisella teipillä feissiin kiinni. Toimii! Muusa luuli että oon ostanu ton kaupasta valmiina, eli taisin onnistuu ihan hyvin. :-D Vähän harmittaa ettei bileistä oo kuvia, oli nimittäin Amarillon täydeltä hienoja naamioita! Hyvä teema ku ihmiset innostu noin runsain määrin pukeutumaan sen mukaisesti.

Ps. Kuka sen mun järkkärin laturin on syöny? Tahdon sen takaisin!

1 kommentti:

  1. "Väkivaltainen" on vaan toinen tapa sanoa "luiseva".

    VastaaPoista